
|
| 31.12.2010 Jada AVO1 |
|
Jada osallistui Jämsän
hirvenhaukkukokeeseen ja haukkui AVO1-tuloksen pisteillä
76,5.
|
| 15.12.2010 |
|

Odotamme plottipentuetta syntyväksi tammikuussa 2011.
Pentujen isä on Kanadasta Ruotsiin v. 2010 tuotu uros Ursus
Pagan, jolle on kaadettu useita karhuja niin Kanadassa kuin
myös Ruotsissa. Pentujen emä on Kanadasta Suomeen
v. 2009 tuotu narttu Ursus Brite. Britella on useita työskentelyitä
karhuille niin Kanadassa, Suomessa kuin myös Ruotsissa.
Brite on ultrattu kantavaksi.
|
| 9.10.2010 Perhejuhlaa |
|
Poikamme sai kasteessa nimekseen Leevi ja Kaisan sukunimi vaihtui
Partasesta Pakkaseen.
|
| 3.9.2010 Syksyn
karhukuulumisia |
|

Rääkkylän uroskarhu,
etutassun leveys 15cm
|
Tänä vuonna on karhuja nähty
livenä kymmenkunta kertaa ja koiratkin ovat niihin päässeet
tutustumaan.
Plottityttö Raittinen on saanut
jo kymmenkunta karhukontaktia ja on menossa karvaisten kavereidensa
kanssa Kuhmon tasalla. Homma alkaa niiltä osin olla kuosissa.
Jämttien kanssa on ollut myös tapahtumia. Maximus
haukkui Rääkkylässä 2 tuntia emää
ja kahta pentua, ja Junokin kävi
osallistumassa haukkuun 20 minuutin verran. Emä oli sen verran
vihainen, ettei Junolla riittänyt pimeässä usko
sen pidempään säestää velipuoltaan. Kuvan
karhua kävi haukkumassa Pakkalan
Gaia minuutin verran, jonka jälkeen karhu päätti
lähteä uimaan. Kuvan karhu on yli 150 kg uros ja etutassun
leveys on 15 cm. Karhulla sai taipumuskokeen läpi metsästyskaverini
Matti ja haukkujana hänen koiransa kku Tarmo. |
| 28.8.2010 Perheenlisäystä |
|
Saimme perheenlisäystä poikavauvan muodossa 28.8.2010!
Pojat saivat tutustua uuteen metsästyskaveriinsa ja totesivat
että ei ole vielä apua tämän vuoden jahtiin.
Ehkä siitä jo ensivuonna...
|
 |
| 20.8.2010 Karhujahti |
| Raittisen ja Fudgen karhujahti
alkoi lupaavasti. Fudgelle tuli tiettävästi ensimmäinen
Suomessa tapahtunut karhukaato plottien historiassa. Raittinen
oli oppitytön hommissa Fudgen seurassa ja jäi hieman
jälkeen välillä, mutta eiköhän tytöstä
vielä kuulla. Tällä kertaa oli enemmän intoa
kuin taitoa. Raittinen sai kumminkin
erinomaista kokemusta, vaikka ei kaadolle asti selvinnytkään.
Ploteille ammuttiin samana päivänä kolme karhua
Pohjois-Karjalassa. |
|

|
| 9.8.2010 Kuopion KV näyttelyt |
|
Jämttimme Jada ja Juno
osallistuivat Kuopion
kansainväliseen näyttelyyn;
Juno kaikkina päivinä ja Jada
vain lauantaina. Jämttejä oli kehässä useita
kymmeniä joka päivä, joten kilpailu oli taas
kovaa!
Juno sai perjantaina ja sunnuntaina
lähinnä vain kokemusta Raimo Viljanmaan (Eri2) ja
Hans Lehtisen (H) kehistä, mutta lauantaina Pekka Teinin
kehästä tuliaisia oli sitten enemmän: molemmat
tytöt voittivat luokkansa erinomaisella, loppukisassa
Jadan ollen toiseksi paras narttu CACIBin ja vara-SERTin
kera voittaen
Junon, joka oli kolmanneksi paras narttu vara-CACIBin
kera.
Jämttejä oli lauantaina kehässä 40 kappaletta,
joten hieno saavutus tytöiltä!
Tästä siirrytäänkin sitten odottelemaan
hyvillä mielin syksyn kokeita ja muita koitoksia!
|
| 4.-6.6.2010 Kesäreissu
Viroon, tuliaisina Juniorivoittajatitteli! |
|
Kävimme viikonloppureissulla tuulisessa
Tallinnassa jämttityttöjemme kanssa ja osallistuimme
siellä kahteen näyttelyyn; lauantaina Eestin Voittaja-näyttelyyn
ja sunnuntaina ryhmä 5:n erikoisnäyttelyyn.
Voittajanäyttelyssä tuomarina toimi bulgarialainen Kamen
Litov.
Jada (Tuike Korven Jada) aloitti junioriluokassa ollen
rodun paras juniori, saaden juniori-sertin ja Eestin
JunioriVoittaja 2010-tittelin! Lopullinen sijoitus Jadalla
oli pn2.
Juno (Pakkalan Juno) valitettavasti
päätti heittää turkkinsa juuri ennen näyttelyä
ja tulos tällä kertaa pn3 + varacacib.
Sunnuntain erikoisnäyttelyssä tuomarina toimi Kari Granaas
Hansen Norjasta.
Jada jälleen hienosti jun-sert, rop-jun ja pn2!
Juno sai tyytyä tällä
kertaa laadussa erittäin hyvään - eli eikun kasvattamaan
turkkia takaisin! |
|
|
Jada
tuore Eestin JunioriVoittaja 2010
|
Juno, Kaisa & Jada
Itämeren rannalla näyttelyn jälkeen
|
| 6.4.2009 Terveisiä
Tsekeistä! |
|
Lomamatkamme Tsekkeihin on takana!
Lähdimme Tsekkeihin katsomaan Leon
(Yavanna's Kariya Cenhamn) ja Camellian (Camellia Brilante Davaroni)
pentuetta, joka on nyt 8vkon iässä.
Pääsimme tutustumaan mm. käytännön
metsästykseen Tsekeissä, joka poikkeaakin riistatiheydeltään
huomattavasti Suomesta. Lisäksi saimme tutustua tsekkiläisiin
englanninsettereihin ja heidän omistajiin; oli mielenkiintoista
tavata mm. liver belton englanninsettereitä, joita ei Suomessa
niin paljon ole. Kävimme myös Moravian
Karstin tippukiviluolissa, kokeilemassa ampumista erilaisilla
aseilla tsekkiläisellä ampuma-alueella ja lisäksi
koimme useita useita hienoja ravintoloita.
Haluammekin kiittää Davaroni
kennelin Lucieta ja Jirkaa kaikista näistä hienoista
elämyksistä Tsekkien tasavallassa!
|
 |
Matkamme oli siis varsin mielenkiintoinen
ja yksi mielenkiintoisimmista asioista oli toki meidän Leon
pentue. Pentueessa on 2 urosta ja 4 narttua, jotka nyt alkavat
muuttamaan uusiin koteihinsa. Toivotamme kaikille pentujen omistajille
upeaa tulevaisuutta pentujen kanssa ja toivomme kuulevamme heistä
jatkossa!

Pentue on varsin kansainvälinen; kaksi pennuista tulee vaikuttamaan
USA:ssa, kaksi Tsekeissä, yksi Saksassa ja yksi pennuista
lähti mukanamme Suomeen. Toivotammekin Diorea Soma Davaronin
lämpimästi tervetulleeksi tänne isänsä
kotimaahan :)
Olen päivittänyt kuvia pentueen omille
sivuille >>
|
| 21.3.2010 Jason osallistui
Vuoden Englanninsetteri 2009-kisoihin |
|
Jason (Set'r Ridge's Sensation
at Cenhamn) pärjäsi viime vuoden englanninsetterikisoissa
hyvin. Jason oli voitokkain englanninsetteri Pohjois-Karjalassa
ja voitokkain blue belton -värinen englanninsetteri koko
Suomessa :)
|
| 21.3.2010 Juno
Tampereella rotunsa paras |
|
Osallistuimme Junon kanssa Tampereen
kansainväliseen koiranäyttelyyn. Tuomarina jämtteillä
toimi Juha Putkonen.
Juno oli hienosti rotunsa
paras saaden sertin ja CACIBin!!
Arvostelu:
"Keskikokoinen, mittasuhteiltaan oikea. Riittävä
raajakorkeus. Kaunis narttumainen pää. Oikea-asentoiset
korvat, tummat silmät. Hyvä purenta. Hyvä tiivis
kuiva runko. Kaunis keskiharmaa väri. Tasapainoiset kulmaukset.
Liikkuu kevein joustavin askelin hyvällä askelpituudella.
Miellyttävä käytös."
(Juha Putkonen)
Juno ROP >>
|
|
| 13.3.2010 Leon
ja Junon kanssa näyttelyssä |
|
Osallistuimme Leon ja Junon
kanssa Polvijärven näyttelyyn.
Juno aloitti kisan ollen hienosti
toiseksi paras narttu saaden vara-sertin 43 jämtin
joukosta! Tuomarina toimi Hannu Talvi.
Leo vuorostaan esiintyi ollen
hienosti paras uros, saaden toisen sertinsä
ja oli lopulta VSP! Tuomarina toimi Riitta Lahtovaara.
Rotunsa parhaaksi valittiin Jasonin
tytär Itikkakorven Metsätähti. Onnittelut Eevalle
hienosta näyttelydebyytistä Metsiksen kanssa!
|
Leo PU1 SERT VSP & Juno
PN2 VASERT
Polvijärvellä 13.3.2010
|
| 7.3.2010 Juno Kerimäen
näyttelyssä |
|
Osallistuimme Junon kanssa Kerimäen
ryhmänäyttelyyn. Jämttejä näyttelyssä
oli 26kpl, tuomarina toimi Esko Salkonen. Juno voitti luokkansa
erinomaisella ja sijoittui Paras Narttu -kilpailussa
neljänneksi.
Arvostelu:
"Keskikokoinen. Erittäin hyvät
mittasuhteet. Hyvä nartun pää, tummat silmät,
hyvät korvat. Tiivis jäntevä runko. Hyvät
raajat. Hyvin kaartuva häntä. Keskiharmaa kaunis turkki.
Hyvä luonne ja liikkeet." (Esko Salkonen)
|
| 6.2.2010 Junon
kanssa koiranäyttelyssä |
|
Osallistuimme Junon kanssa Enon
ryhmänäyttelyyn. Jämttejä näyttelyssä
oli 45kpl, joten kisa oli kovaa!
Juno voitti hienosti luokkansa erinomaisella arvosanalla
ja sijoittui Paras Narttu -kilpailussa vielä kolmanneksi.
Arvostelu:
"Keskiharmaa, keskikokoinen. Erinomaiset
mittasuhteet, voimakas kaunispiirteinen pää. Selvät
värimerkit. Erinomainen runko & raajarakenne. Hyvä
turkki ja häntä. Suorat hyvät liikkeet. Rauhallinen
luonne." (Sakari Poti)
|

Pakkalan Juno
NUO ERI1 PN3
Eno 6.2.2010,
tuomari Sakari Poti
|
| 23.1.2010 Hyvää
alkanutta vuotta 2010! |
|
Vuosi vaihtui ja uusi alkoi..
Viime vuosi kului nuorien koiriemme kanssa pelatessa. Vuoden 2009
aikana perheeseemme tuli kaksi uutta jäsentä; jämttityttö
Jada sekä plottityttö
Brite.
Jada kävi syksyllä muutamaan kertaan metsässä
ja sai yhden hirvikosketuksen, ja aukaisi myös suunsa :)
Siitä jatketaan ensi syksynä! Kanadantuontimme Brite
puolestaan lunasti toiveet osoittamalla olevansa toimiva karhua
ajava koira tehden hyviä karhutöitä.
Nuori jämttinarttumme Juno
puolestaan teki hienoja töitä hirville ja sille ammuttiin
kaksi hirveäkin. Vuoden lopulla Juno osallistui ensimmäiseen
kokeeseensa ja saavutti siitä hienosti AVO1-tuloksen. Tästä
on hyvä jatkaa ensi syksynä! Juno
on osoittautunut olevansa myös näyttelyissä menestyvä
kaunotar; alkuvuodesta se palkittiin jalostusnäyttelyn parhaana
jämttipentuna ja loppuvuodesta sille tuli isosta näyttelystä
jo vara-serti.
|

Perheemme viime vuoden tulokas Kanadasta
Brite
|
Setteripojat Leo & Jason
saavuttivat 'aikuisiän' ja debytoivat näyttelyissä
avoimessa luokassa. Molemmat saavuttivat vuoden aikana ensimmäisen
sertinsä näyttelyistä. Myös metsällä
pojat tekivät hyviä lintutöitä ja niille
ammuttiin muutamia lintuja. Vuoden aikana Jasonista
tuli myös isä kahdelle pentueelle ja myös Leolla
kävi morsian kylässä loppuvuonna. Leon pennut
syntyvät helmikuussa 2010, tulossa on hyvänkokoinen
pentue.
Mitä tuleva vuosi tuo sitten tullessaan? Aika näyttää
:) Tarkoituksena on jatkaa harrastusta koiriemme kanssa ja meitä
tullaan näkemään silloin tällöin niin
kokeissa kuin näyttelyissäkin. Pentusuunnitelmiakin
on, mutta aika näyttää toteutuvatko ne tänä
vuonna vai vasta ensi vuoden puolella.
Hyvää Uutta Vuotta!
Kaisa & Kimmo
|
Edellisvuoden uutiset
|
 |